Kauko
Parkkinen (oikeust.kand., valtiot.maist.) on toiminut viimeiset
viisitoista vuotta itsenäisenä työsuhdekonsulttina ja lakimiehenä.
Hänellä on työmarkkinajärjestö- ja yrittäjäjärjestökokemusta
22 vuotta. Metalliteollisuuden Työnantajaliiton laki- ja sopimusosaston
johtajana hän toimi vuosina 1973-1981 sekä sivutoimisena työtuomioistuimen
varajäsenenä vuosina 1975-1982.
Kauko Parkkinen on kirjoittanut kuusi kirjaa työsuhde ja henkilöstöasioiden
hoidosta sekä lukuisia yhteiskunnallisia, pamflettityyppisiä
kirjoja. Kouluttajana hän on toiminut Helsingin yliopiston,
Helsingin kauppakorkeakoulun, Johtamistaidon Opiston sekä eri
järjestöjen, yritysten ja kuntien kursseilla ja seminaareissa.
Verkkolehtikolumni
www.vapaasana.net
24.10.05
ON
HÄPEÄMISEN AIKA VALTAMEDIALLA
Aarno
"Loka" Laitinen tarjosi Iltalehden kolumnissaan professori Juhani
Suomelle psykiatria, puhemies Paavo Lipponen piti Suomen Koivisto-kirjaa
ylipitkänä syytekirjelmänä ja tohtori Jukka Tarkka suuntasi
muutaman epätarkan iskun myös vyötärön alapuolelle.
Voimakkaat
intohimopäästöt eivät voine johtua kerrotuista asioista sinänsä,
nehän ovat olleet suurelta osin tiedossa, joskin valtamedian
tiukasti vaikenemia. Tosiasiassa Suomi kohtelee Koivistoa kovin
lempeästi. Mm. monia kiihdyttänyt väite, että hän nojasi Neuvostoliittoon
Kekkostakin vahvemmin jää vaille Suomessa vuosia oleskelleen
neuvostodiplomaatin Aleksandr Gorbunovin vahvistusta. Hänen
muistelmakirjansa Tehtaankatu 1 paljasti vuonna 1992 mm. Koiviston
tiiviin yhteispelin KGB-päällikön Viktor Vladimirovin kanssa
kaikessa alastomuudessaan.
Kun
Helsingin Sanomat julkaisi kirjasta ennakko-otteita sunnuntainumerossaan
28.3.92, hihkuin riemusta. Olin suunnitellut kirjaa, jonka kärki
suuntautui käsittämättömään Koivisto-myyttiin, mutta nyt raskas
työ kävi tarpeettomaksi, kupla puhkesi jo.
Ei
puhjennut. Kirjasta tuli kyllä mainintoja samana päivänä mm.
Ylen kaikilla kanavilla. Jääkiekkoselostaja(!) Tapio Furuholm
kertoi Päivän peilissä, kuinka komeat läksiäiset Vladimirov
oli järjestänyt Suomen koko kermalle 27.11.1984.
Furuholm
kertoi ihmetystä herättäneen, että Koivisto oli joukosta pois,
mutta jätti kertomatta, että tällä oli salainen kahdenkeskeinen
läksiäistapaaminen ja muutenkin tiivistä kanssakäymistä Vladimirovin
kanssa. Kuva nuhteettomasta yksinäisestä sheriffistä, jonka
Helsingin Sanomien toimittajien nimimerkki Lauantaiseura oli
Laitisen johdolla luonut nostaessaan Koivistoa presidentiksi,
vain vahvistui.
Loukkauskiveksi
lieneekin noussut mm. valtakunnan "päälehteä" edelleen dominoivan
Lauantaiseuran tarkoin suojaaman myytin tarkastelu realiteettien
valossa. Kekkonen oli paha mies, Koivisto taas pyhä. Toisesta
mikä tahansa törky kelpasi mediaan, toisesta kirposivat selvimmätkin
tosiasiat, ja musta kääntyi valkoiseksi.
VOI
TÄTÄ KAKSINAAMAISUUDEN MÄÄRÄÄ
Tohtori
Jukka Tarkan Ahti Karjalais -kirjan jälkeen 1989 Koivisto oli
rynnännyt hyvin kiihtyneenä televisioon tuomitsemaan Vladimirov-suhteet
Kekkosen mistään piittaamaattomaksi peliksi, josta hän oli kyllä
kuullut mutta joka ei ollut maan tapa. (Vinkki Ylen TV1:lle:
kaivakaapa arkistoista tuo pätkä, jossa Koivisto tosiasissa
oli liki transsitilassa.)
Vuoden
1993 marraskuussa Paasikivi-Seuran kokouksessa Koivisto sitten
ylisti salaisen erityiskanavan, "puoluelinjan", merkitystä Neuvostoliiton
suhteiden hoidossa. Hiljan Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön
palkitsema Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kertoi
selostuksessaan, että puheenvuoroa kuunneltiin "hiiskumattoman
hiljaisuuden vallitessa". Ihmetystä se ei kuitenkaan herättänyt.
Kirjani
(Totuuden viimeiset hetket 1993) oli siis kirjoitettava, mutta
sitä ei edes kannattanut tarjota arvovaltaiselle kustantajalle.
Olihan Otava jo vuonna 1884 Jukka Tarkan tultua Pentti Huovisen
jälkeen tietokirjajohtajaksi vetäytynyt optiosta, jonka olimme
edellisen kirjani kustannussopimuksen yhteydessä Huovisen kanssa
sopineet ilmajokelaisen Visen kaadosta kertovan kirjani julkaisemiseksi.
Kaato
osui presidenttikausien taitteeseen, ja Pohjanmaalla uskottin,
että Kekkosen jatkaessa sitä ei olisi tapahtunut. Kuitenkaan
silloin ei vielä tiedetty, kuinka aktiivisesti Koivisto oli
pääministerinä operoinut asiassa mm. Irakin suurlähetystön kautta.
Kolmannen
painoksen julkistamistilaisuudessa parisen vuotta sitten Seinäjoella
turkulainen insinööri Juhani Suominen oli paikalla kertomassa
kokemuksistaan Irakin suurlähetystössä, mutta se ei mediaa kiinnostanut.
Vain sinäjokelainen Ilkka kirjoitti hieman yliolkaisen jutun
asiasta. Iltalehden Uolevi Mattila kirjoitti seikkaperäisen
artikkelin, joka lähetettiin päätoimittajan vaatimuksesta Koiviston
kommentoitavaksi eikä ole vielä palannut. Suomista ei haastatellut
kukaan.
Asemiin
ajosta kirjoittaessaan Suomi myös sivuuttaa Koiviston rymistelyn
kesällä 1981 kutsumatta ja yllätyksenä Kultarantaan kertomaan,
mitä Kekkosen "rauhaan kuului" saatuaan tästä keväällä henkisen
yliotteen. Hänen oma kuvauksensa muistelmakirjassa kertoo enemmän
kuin sata virallista asiakirjaa. Ihmeekseni Kanava julkaisi
tekstianalyysini numerossaan 4/84, ilman kommentteja luonnollisesti.
Teksti paljastaa kaikki Koiviston keskeiset luonteenpiirteet:
ristiriitaisen hämäävän kielen, säälimättömän kovuuden, äärimmäisen
vallanhalun, jälkien peittämisen.
Kirjasin kirjaani myös Iltalehden toimittajan Tarja Laaksosen
(nyk Brita Passi) sanat Iltalehdessä 23.4.1992:"Yhtä samaa nolojen,
suorastaan hävettävien lausuntojen sarjaa on ollut Koiviston
koko ura, kun siihen arkistoissa perehtyy. Nolo on olla myös
suomalainen lehtimies, kun lukee miten kiltisti me kaikki olemme
tätä Yllimmäistä Opportunistia kohdelleet."
Jälkisuomettumisen näihin päiviin saakka suojaaman myytin rikkominen
kiihdyttää nyt mieliä. Hyökkäyspartion kärki ei ihmetytä. Lipponen
sanoi Suomen Kuvalehdessä 39/05 Koiviston jatkaneen edeltäjiensä
työtä, sitä samaa, jonka hän Kekkosen syntymän satavuotisjuhlassa
runttasi maanrakoon.
Rajuilla
hyökkäyksillä on luonnollisesti tarkoitus myös säikäyttää Suomea,
niin että hän ei enää uskaltaisikaan tehdä yhtä perusteellista
työtä seuraavissa osissa, kun tullaan Koiviston varsinaisiin
raskaan sarjan "sankaritekoihin", sinipunahallituksen manuaaliseen
junailuun ja maan ajamiseen sen toimin sekä Koiviston oman vakaan/vahvan
markan ja säästöpankkipolitiikan voimin lamaan.
Olennaiseen
kannattaisikin varmaan entistä enemmän keskittyä. Kaikkien Koiviston
koukeroiden perään tuskin kannattaa juosta, kunhan mitään ei
pimitetä.
J.K.
Tuon
tekstianalyysin kirjoittaminen oli ihan mielenkiintoista, Koiviston
koukeroisten ja salakavalien kiemuroiden seuraaminen aukeni
vasta vähitellen. Mutta kirjoituksen valmistuttua oli selvää,
että sen julkisaaminen vielä DDR-huumaa elävässä julkisessa
sanassamme voi olla ylivoimaista.
Ensimmäiseksi
huomio kiinnittyi suurimpaan ja kauneimpaan. Kirjoitin (Totuuden
viimeiset hetket, s.131):
"Sanoma
Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aatos Erkko oli käyttänyt kuuluisan
ja ansiokkaan puheenvuoron siitä, miten lehdistön tehtävä on
olla majakkana ja valaista kaikkia ajan ilmiöitä.
Tiesin
vallan hyvin, että jos olisin itse lähettänyt kirjoituksen Helsingin
Sanomille, se olisi vähin äänin sijoitettu majakan ulkopuoliseen
pimeyteen roskakoriin.
Erkko
sen sijaan oli vähän aiemmin hieman kehaissen sanonut, että
hän on sellaisessa asemassa, että hän saa (vielä) lehdessään
julkaistuksi haluamansa kirjoituksen. Niinpä ajattelin käyttää
takaovea ja pyysin Erkolta alihankintaa kirjoituksen saamiseksi
julki lehden palstoilla.
Majakka
sammahti välittömästi. Eikä ole tämän kirjoituksen kohdalla
sen jälkeen valoaan vilauttanut edes Kanavan kirjoituksen arvioinnin
vertaa.
Myöhemmin yritykseni asettui omiin surkuhupaisiin puitteisiinsa,
kun hiemen tämän jälkeen Varkaudessa vihittiin Sanoma Oy:n uusi
ja suuri painolaitos. Se oli niin suuri, että myös Suuri Ruhtinas
tarvittiin sen vihkimiseen. Asiasta oli luonnollisesti sovittu
jo Erkolle lähettämäni postin aikaan."
..............
Seuraavaksi
yritin vähän pienempää takaovea ja menin kepun silloisen järjestöpäällikön
Eero Lankian pakeille ehdottaen, että hän "uittaisi" kirjoituksen
tuolloin hyvin ärhäkästi esiintyneeseen kepunuorten lehteen
Kyntäjään. Lankian vastaus oli, että jos se julkaistaisiin vaikkapa
nuortenkin lehdessä, niin kepu ei pääsisi ikinä hallitukseen
ainakaan Koiviston aikana.
Lankia
oli ilmiselvästi oikeassa. Mutta Koivisto on pitkä mies, ja
hänellä on pitkä varjo. Niin myös Kekkosella ja Neuvostoliitolla,
ja demarien pelko syvä. Kolumnin teksti koki hyllytyksen vielä
a.D.2005 seinäjokelaisessa Ilkassa, jonka päätoimittaja Kari
Hokkanen nousi kepun kuninkaantekijäksi Jäätteenmäen seikkailuissa,
minkä muistoksi Hokkanen kantaa ensimmäistä suomalaisen journalismin
Koominen Ali -palkintoa. Uusia vaalikirjojakin hän tarkastelee
kolumnissaan siitä näkökulmasta, miten ne kohtelevat "Annelia".
Niin syvässä istuu ihastus.
Ei
siis riitä, että kepu on jo hallituksessa, vaan pelätään jo
uloslentämistä seuraavissa vaaleissa. Toverien pelko on viisauden
alku.
Artikkelin
lähettämiseen Kanavalle ei enää liittynyt suuriakaan toiveita,
mutta se tärppäsi heti. Sielläkään sen julkaiseminen ei mennyt
seurauksista. Kohta tämän jälkeen tarjosin lehdelle kahta artikkelia.
Toisen aiheena oli silloisen hallitusmuodon pykälä presidentin
ja hallituksen vallanjaosta, jota pidin juridisesti mahdottomana,
kun tuo vallanjako oli niin ristiriitainen. Tämä on vielä uudessakin
perustuslaissa ratkaisematta.
Toisessa
katsoin, että noudatettu tulopolitiikka, jolla palkkakustannuksia
lisättiin yli kilpailijamaiden tason, oli mahdotonta edessä
olevan EU:n ja yhteisen valuutan oloissa, joissa devalvaatio
ei ollut enää mahdollinen. Euroa ei tietenkään vielä ollut,
mutta jo ennen Maastrichtin sopimusta oli EU-sääntöjen mukaan
selvää, että johonkin vastaan järjestelmään päädyttiin. "Maltillisiksi"
mainostetuilla tupoilla on koko 2000-luvun ajan lisätty palkkakustannuksia
yli euromaiden keskitason.
Kumpikin
artikkeli joutui hyllytetyksi. On vaikea keksiä asialle muuta
selitystä kuin se, että Koivisto-kirjotuksesta oli tullut "lunta
tupaan" joltakin korkealta taholta, vaikka päätoimittaja Seikko
Eskola sen luonnollisesti kiistikin. Siihen päättyi kymmenvuotinen
kirjoitteluni Kanavaan hänen aikanaan, eikä uuden päätoimittajan
Seppo Zetterbergin kausi alkanut juurikaan lupaavammin.
.................
Ennen
Vise -kirjan (Laillinen murha) ilmestymistä mm. Kauppalehti
julkaisi siitä pitkiä ennakko-otteita, mutta kun kirjan julkitulon
jälkeen kävi ilmi, että Koivistolla oli sormensa pelissä, valtamediaan
tuli täydellinen stoppi, vaikka Koiviston osuudesta ei silloin
tiedettykään muuta kuin hänen toimensa Postipankin hallituksen
puheenjohtana ja Ulf Sundqvistin operoimien toimien lopullisena
siunaajana.
Helsingin
Sanomat hyllytti julkistamispäivän iltana oman toimittajansa
Eeva Palmin tekemän jutun eikä ole myöhemminkään maininnut kirjaa,
ei juuri itse asiaakaan, vaikka nostikin 1.11.05 yllättäen konkurssin
näkyvästi esille juuri Eeva Palmin kynän asiallisen artikkelin
voimin.
Vain
Turun Sanomat kertoi yli sivun otsikollaan, että VS-kirjan tekijä
syyllisti myös presidentin. Vielä viime vuosikymmenellä toimituksen
sisältä tuli tieto, että siellä tunnettiin yhä moraalista krapulaa
moisesta huimapäisyydesta. Uudella vuosituhannella krapulan
voisi ehkä jo vaihtaa ammattiylpeyteen.
VAALIT:
(Seuraavat
tekstit eivät ole unohtuneet sivuille, vaan ne on jätetty tarkoituksella
sellaisen tutustumista varten, joka haluaa paneutua pintaa syvemmältä
nyky-Suomen kannalta olennaisiin kysymyksiin, jotka olisi tullut
käsitellä vaalien edellä mutta jotka niin puolueet kuin lehdistökin
sivuuttivat vaieten. Vasta vaalien jälkeen alettiin puhua mm.
Kiina-ilmiöstä, joka on hyvä nimitys sikäli, että se kertoo
syyn vaikeuksiimme olevan kiinalaisissa.)
Kauko
Parkkinen
Sitoutumaton ehdokas kristillisdemokraattien listoilla Vaasan
vaalipiirissä
Kampanjan avauspuhe Ilmajoella 13.12.2002
Miten
tähän on tultu?
Voi sanoa, että tämän tilaisuuden valmistelut alkoivat 21 vuotta
sitten, syksyllä 1981. Silloin oli ensimmäisen kirjani Näin
tehdään tuhopolitiikkaa käsikirjoitus valmistumassa, ja kirja
ilmestyi joulukuun alussa. Samaan aikaan oltiin täällä Ilmajoella
valmistelemassa VS-yhtiöiden kaatoa. Siitä on myöhemmin saatu
käsiin ensimmäiset dokumentit saman vuoden lokakuulta. Kekkosen
kausi oli päättymässä hänen sairastumiseensa ja sijaispresidentiksi
nousi Mauno Koivisto. Hän oli viimeisenä lukkona sekä
VS-yhtiöiden kaadossa että tuporatkaisuissa.
Alkoi nykymeininki, totaalisen demarimeiningin kausi, jonka
diplomityönä VS-yhtiöiden tuhoaminen hoidettiin. Sitä meininkiä
pääministeri Lipponen on nyt ilmoittautunut jatkamaan, koska
muuten uhkaa jokin ilmeisesti hyvin pelottava porvarillinen
meininki.
Demarimeiningin tulokset ovat koko maassa samansuuntaiset kuin
VS-yhtiöissäkin. Niitä ei tarvitse edes luetella, kaikki tuntevat
ne, monet nahoissaan.
Suurtyöttömyys, valtion velka ja leipäjonot kyllä jokainen tietää,
vaikka monet haluaisivatkin ne unohtaa. Terveydenhoidon kriisi
on vasta äskettäin noussut esille julkisuudessa, ja kun nyt
on keskusteltu jo Kansallisteatterin ja Kansallisoopperan sulkemisesta
kolmeksi kuukaudeksi, on se osoitus sellaisesta henkisestä köyhyydestä,
että se rinnastaa meidät ankeimpiin kehitysmaihin. Pelkkä uhka
on paljon puhuva, vaikka se ei vielä tällä kertaa toteutunutkaan.
Jotta voisimme tähyillä parempaa tietä eteenpäin, on ensin nähtävä,
miten tähän on tultu, eli mitä tämä nykymeininki merkitsee.
* * *
Kun minulle vuonna 1984 tarjottiin tehtäväksi kirjoittaa kirja
VS-yhtöiden kaadosta, panin sille kaksi ennakkoehtoa: Ensinnäkin
asiassa ei saanut olla mitään hämärää, ja toiseksi minun tuli
saada kirjoittaa kirja juuri sillä tavoin kuin halusin. Molemmat
ehdot täyttyivät sataprosenttisesti. Yrityksen toiminta aina
konkurssin katkeraan loppuun saakka oli esimerkillistä. Pääluottamusmies
mm. kehui julkisuudessa, miten tarkoin yt-lakia sovellettiin
siinäkin vaiheessa. Näiden kahden kirjan jälkeen mieltäni askarrutti
jatkuvasti toisaalta se, miten maassa voidaan tieten tahtoen
harjoittaa kuvaamaani tuhopolitiikkaa ja toisaalta se, miksi
tällainen "diplomityö" ei näytä ainakaan vallanpitäjiä lainkaan
hätkähdyttävän, ei edes kiinnostavan.
Kirjailija
Jorma
Ojaharju on jossakin lehtijutussa sanonut, että kaikissa
myöhemmissä yhteiskunnallisissa kirjoissani on VS-yhtiöt jollakin
tavoin mukana. Tämä pitänee paikkansa, ja se kuvaa, miten paljon
asia on askarruttanut.
Tuoreimmassa Oi maamme -kirjassani olen omasta mielestäni
päässyt melko lähelle selitystä. Siinä yhteiskunta on jaettu
kahteen sektoriin, jotka elävät täysin omissa maailmoissaan.
Poliittinen tai hallintosektori B on ikäänkuin komentosilta,
joka antaa säännöt ja käskyt A-sektorille, "konehuoneelle".
Tämä on luovan työn ja yritystoiminnan sektori, joka rahoittaa
komentosillan ja luo taloudelliset arvot. Kuitenkaan komentosillan
puolella ei edes tunneta saati piitata mitään siitä, miten konehuoneessa
menee, vaan se lähinnä häiritsee ja sotkee sen toimintaa.
Kirjani
kuvan (s.64) rahoitusluukusta tulee ylhäältä päin katsottuna
tosiasiassa sontaluukku. Tämän kuvion avulla myös viime laman
tulo oli hyvissä ajoin nähtävissä. Olkoon siitä esimerkkinä
lehdistötiedotteeni, jonka annoin silloisen Suomen Yrittäjäin
Keskusliiton SYKL:n nimissä Halikossa 6.6.1985. Totesin siinä,
kuinka suomalaista työtä oli uusien vallanpitäjien toimin rikollistettu
yritystoiminnasta maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Kerroin, että
"näin suuri ja lyhytnäköinen tylyys suomalaisen hyvinvoinnin
luojia kohtaan selittyy vain sillä, että poliittisten virkanimitysten
vakiinnuttua lainsäädännön valmistelu tapahtuu kuukausipalkkaa
nauttivan vasemmistolaisen arvomaailman pohjalta". Totesin,
että hänelle se arvomaailma, jota Oi maamme -kirjan termein
voi nimittää A-sektoriksi, on täysin vieras ja käsittämätön
sekä ideologiakin sen vastainen.Tämän A-sektorin toiminnan malliesimerkin
muodosti VS-yhtiöiden toiminta. Niinpä komentosillan porukka
ei siitä juuri muuta ymmärtänyt kuin sen, että se jollakin pelottavalla
tavalla uhkasi sen valtaa, niinkuin nyt porvarillinen meininki
Lipposta. Halikon tiedotteen viimeisessä kappaleessa totesin,
että mainituista ja eräistä muista syistä "Suomi kulkee vakaasti
kohti taloudellista katastrofia sinnikkäästi hokien, kuinka
hyvin meillä menee". Eräistä seikoista katsoin kuitenkin johtuvan,
että "totuuden hetki siirtyy vuosikymmenen loppuun".
Asiaan liittyy sellainenkin surkuhupaisia piirre, että Kauppalehti
julkaisi tiedotteen alun sanasta sanaan, mutta jätti viimeisen
kappaleen pois. Niin uskomattomalta se vaikutti, kun tämäkin
lehti katsoi asioita komentosillan maailmasta käsin. Ei sen
edustajaa ollut nytkään "Laillisen murhan" uusintapainoksen
julkistamistilaisuudessa, vaan sen toimittajat tarvittiin seuraamaan
lähinnä Hexiä ja Dow Jonesia. Tuon tiedotteen jälkeen demarimeininki
on edennyt entistä pitemmälle. Lähes kymmenen vuotta sitten
toteutetun "uudistuksen" jälkeen mm. työlainsäädäntö vilisee
työrikosnimikkeitä, joita selailemalla jo näkee, miten vaarallista
ja oikeastaan puolirikollista toimintaa on, jos Suomessa ryhtyy
työnantajaksi. Viime vuonna voimaan tulleessa uudessa työsopimuslaissa
työtodistuksesta poistettiin arvosana ahkeruudesta. Filosofi
Timo Airaksinen oli nimennyt hieman aiemmin ilmestyneessä
kirjassaan ahkeruuden ns. porvarillisista hyveistä ensimmäiseksi.
Se siis kuului Lipposen pelkäämään porvarilliseen meininkiin,
joten siitä tuli päästä eroon. Jos kovasti ahkeroi, niin siitähän
saattavat tuloerot kasvaa. Sen jälkeen Suomi on demarimeiningin
aikana ajettu negatiiviseen kierteeseen, jonka oikaiseminen
voi jo olla myöhäistä. Joka tapauksessa sitä ei ole varaa enää
yhtään myöhästyttää.
Miten
tästä eteenpäin?
Muutaman kuukauden kuluttua kansalaiset ratkaisevat, mikä meno,
mikä meininki maassa tulee vallitsemaan seuraavat neljä vuotta.
Olimme marraskuun lopussa mm. puheenjohtaja Bjarne Kalliksen
kanssa TT:n syyskonferenssissa, jonka otsikkona oli Suuntaa
Suomelle. Tilaisuudessa vieraili myös pääministeri Paavo Lipponen,
jonka oli määrä esittää ajatuksia hyvinvointiyhteiskunnan muutostarpeista.
Hänen
puheitaan kuunnellessa tuli sääli, sääli meitä suomalaisia,
jos noin loppuun kaluttujen ja köyhien eväiden varassa jouduttaisiin
jatkamaan vielä seuraavatkin vuodet. Ei kuultu vähäisintäkään
visiota, ei näkemystä ei edes uuden ajatuksen pilkahdusta. Oli
vain vanhoja mantroja vakaasta talouskasvusta ja muutama työryhmä.
Se oli koko konferenssin heikoin esitys, vielä huonompi kuin
Harri Holkerin tai Sauli Niinistön, joissa molemmissa
sentään oli edes väläys huumoria. Konferenssin selvästi paras
puheenvuoro oli Perheyrittäjien Liiton varapuheenjohtajan, Machinery
Oy:n viimeisimmän polven isien työn jatkajan ja toimitusjohtajan
Janne Timosen pitämä. Siinä hän totesi mm. sen, miten
talouskeskustelua hallitsee komentosilta ja unhoon jää konehuone,
vaikka ei juuri näitä sanoja käyttänytkään. Hän ei ollut vielä
tuossa vaiheessa lukenut kirjaani.
Omasta puolestani seurasin hieman aiemmin osanottajamäärältään
laajaa tv-keskustelua suomalaisesta terveydenhoidosta ja sen
kriisistä. Siinä ei yhtään sanaa kohdistettu siihen, miksi konehuone
yskii ja sen tuottama rahavirta ehtyy - jolloin kansalaisetkin
yskivät entistä pahemmin - saati että olisi mitenkään mainittu
tarvetta edistää sen käyntiä. Tulin Ilmajoelle Tampereen kautta
ja tulen suoraan vuorineuvos Paavo V. Suomisen tiedotustilaisuudesta,
jossa julkistettiin hänen myötävaikutuksellaan syntynyt kirja
Suomalaisen terveydenhuollon kriisi. Siinä on mm. paljon puhuva
otsikko Terveyskeskukset lisäävät lääkäripulaa. Terveyskeskuksethan
olivat demarimeiningin suuri keksintö. Demarit rakastavat keskuksia
ja keskitystä. Lipponen monen muun tapaan kylläkin kehuskeli
mm. hallituksen "työllisyyssaavutuksilla".
Todellisuus on kuitenkin siinäkin toinen. Se, että on edes tällä
tavoin selvitty, johtuu kokonaan muista seikoista kuin hallituksesta.
Lisäksi työttömyystilastoja on sotkettu niin pahoin, että niistä
ei saa enää tolkkua. Kansantaloudessa tehdyn työn määrä työtunneissa
mitattuna sen sijaan on yksiselitteinen luku.
Vuonna 1990 kansantaloudessamme tehtiin 4.415 miljoonaa työtuntia
ja teollisuudessa vastaavasi 952 miljoonaa työtuntia. Kymmenen
vuotta myöhemmin koko kansantalouden työtuntimäärästä oli tuhoutunut
396 miljoonaa työtuntia ja teollisuuden työtuntimäärästä 90
miljoonaa. Valitetaan suureen ääneen, miten palkkatulojen osuus
kansantulosta on supistunut. Tottakai on supistunut tuon sontaluukkumenon
seurauksena, jolla palkkatyötä on vaikeutettu. Pääomatulo syrjäyttää
sitä jatkuvasti. Mutta tämä tuhopolitiikka peitetään nyt uhopolitiikan
alle. Ihmisten ääntä ei nyt kuulla, vaan nyt kuunnellaan Brysseliä
kuten Paula Koivuniemi Tomppaa. TT:n konferenssissa Huhtamäen
toimitusjohtaja Timo Peltola pelkisti kansainvälisen
yrityksen näkökulmasta tilanteen siten, että Suomessa tarvitaan
perheen molempien puolisoiden työpanos saman elintason saavuttamiseksi,
mikä Keski-Euroopassa saavutetaan toisen puolison työssä käymisellä.
Rinnastus puhuu järkyttävän selvää kieltään. Julkistettiin myös
mielipidetiedustelun tuloksia, jotka kertoivat, että Suomessa
katsottiin hyvinvointivaltion tila melkoisen hyväksi. Ei kerrottu,
oliko tätä kyselty lapsilta, jotka ovat vieraassa hoidossa,
jotta heidän vanhempansa pääsevät rahoittamaan nykymenon miehittämän
komentosillan toimia ja toilauksia. Mitä he mahtoivat vastata
hyvinvoinnin tilastaan.
Mielipidetiedustelujen tulokset kertoivat myös, että kansalaiset
pitivät tärkeänä työllisyyden kannalta taloudellista kasvua.
Sen sijaan ei kerrottu, että tuo kasvu lähtee ihmisten luovasta
panoksesta eikä ollut kysytty, pidetäänkö ihmisen luovuutta
ruokkivaa henkistä kasvua tärkeänä. Jos asiaa vakavasti tutkittaisiin,
päädyttäisiin varmasti siihen, että aivan ylivoimaisesti suurin
kasvupotentiaali on konehuoneessa ja siellä ihmisten toiminnassa.
Sen sisältämä henkinen energia vain pitäisi vapauttaa, sen sijaan,
että sitä nyt entistä enemmän kahlitaan, jotta heitä voitaisiin
paremmin käyttää pelinappuloina tupoteatterissa ja muussa vallanpidossa.
Kansalaisethan eivät ole edes oikeasti täysikäisiä, kuten Anu
Kantola väistökirjassaan selkeillä sitaateilla "suoraan
hevosen suusta" osoittaa.
*
* *
Marraskuun
lopulla kuoli radiolegenda Martti Silvennoinen, joka
oli myös työtoverini pätkätyöksi jääneen radiourani aikana 1960-luvulla.
Hänen poismenonsa kunniaksi esitettiin ohjelma, jossa hän haastatteli
Albert Schweizeria vuonna 1959. Schweizer sanoi mm.,
että "kulttuuristamme puuttuu todellinen inhimillinen henki".
Hän sanoi, ettei tulisi toimia siten, että ollaan vallan tavoittelussa
valmiita uhraamaan ihminen. Kuinka tilanne on muuttunut neljässä
vuosikymmenessä? Ei mitenkään. Seppo Hautalan ja hänen
perheensä on ollut valmis uhraamaan mm. kaksi porvarillisen
puolueen oikeusministeriä, joista toinen oli myynyt yrittäjyyden
puolustamisen esikoisoikeuden ministerinsalkun arvoisesta hernekeitosta,
koska katsoi tämän vaarantavan paitsi oman uransa myös johtamansa
järjestön pääsyn tupopöytään herrojen seuraan. Seppo Hautala
oli aikanaan tämän järjestön jäsen. Toinen taas lähti kokonaan
muille maille "Helsingin valoihin" kilpailemaan pääministerin
paikasta, jonka saavuttamiseksi piti myös olla hyvää pataa ay-liikkeen
kanssa, joka oli vahvana taustavoimana kaadossa. Molemmille
Hautalan perheen uhraaminen oli pikkujuttu, tasa-arvoisesti
riippumatta siitä, oliko kyseessä mies vai nainen.
Eräs venäläinen lehti kirjoitti, kuinka Putin oli uhrannut ihmishenkiä
teatterissa presidentin viran turvatakseen. Kyseessä on sama
asia. Nämä ovat niitä ilmiöitä, joiden perusteella olen Oi maamme
-kirjassa psykoanalyytikko Erich Frommin sanontaan nojautuen
puhunut ihmissyöntivaltion tunnusmerkeistä. Oli hienoa kuulla
"Silviksen" metallinsointuista ääntä ja upeaa tyylittelyä ja
saada lukea hänet edes lyhyeksi aikaa työtoverikseen, jonka
työskentelyä oli ilo nähdä ja kuulla. Oli kuin hän olisi autoradion
välityksellä halunnut antaa oman panoksensa nyt alkavaan taistoon.
Haastatteluvuodelta 1959 olen merkinnyt muistiin myös ajatuksia
eräästä itsenäisyyspäiväpuheesta. Siinä todettiin, miten joka
puolella tuolloin kuultiin huokailtavan, että "aikamme on sairas".
"Sitä julistavat lehdet otsikoissaan, sitä vaikertavat papit
saarnastuoleistaan." Pidin tuon puheen itsenäisyyspäiväjuhlassa
nuoriseuratalossa Enontekiön Peltovuomassa, missä olin kansakoulunopettajana,
pätkätöissä sielläkin. Silloin oli julkisuudessa eräitä väärinkäytöksiä,
jotka näyttävät nykymittapuun mukaan kovin vaatimattomilta.
Jatkoin puheessa kuitenkin, ettei aika vielä sillä ole sairas,
että maan johtomiehet tekevät temppujaan, jos kansan ydin on
terve. Olen edelleen samaa mieltä. Jos kansalaiset haluavat,
he voivat vaihtaa komentosillan väen. Tässä mitataan kansan
ytimen terveyttä. Ja täältä lakeuksilta tätä tervettä ydintä
on aina löytynyt. Ennenkin on suuntaa Suomelle haettu ja näytetty
Pohjanmaan kautta.
*
* *
Ei
ole ihme, että meno ei ole laman jälkeenkään muuttunut. Komentosillalla
on edelleen joko se sama väki, jonka nimiä vilisee kirjassa
VS-yhtöiden kaatopuuhissa tai heidän samanhenkisiä seuraajiaan.
Pitkään laman jälkeen saatettiin sanoa, että entisen Neuvostoliiton
vaikutuspiiriin kuuluneista maista Suomi ja Kuuba olivat ainoat,
joissa vallanpitäjät eivät olleet vaihtuneet. Ei tilanne vieläkään
ole asiallisesti muuttunut. Jotkut ehkä ovat tavallani odottaneet
Suomen keskustan voivan tehdä jotakin menon muuttamiseksi, mutta
sen kohdalla tilanne on tietyllä tavalla kaikkein surkein, sillä
se on uuden puheenjohtajansa myötä syönyt vanhan perintönsä
arvokkaimman osan. Kokoomus on menettänyt mahdollisuutensa jo
aikoja sitten alistuessaan demarien apupuolueeksi ja demaripresidentin
tekijäksi, missä sillä tosin on vankat perinteet.
Vihreät ovat olleet tukevasti myötävaikuttamassa nykymenoon
hallituksessa kalkkiviivoille saakka. Kun ennen maalisvaaleja
pohdin, mikä puolue saattaisi nykyisessä tilanteessa avata uusia
näkymiä, niin että sen kanssa voisi tässä tarkoituksessa hakea
yhteistoimintaa, en löytänyt muita vaihtoehtoja kuin kristillisdemokraatit,
joilla todella on nyt etsikkoaikansa. Edellytyksenä on, että
puolue ottaa todesta ihmisen, lähimmäisen, kunnioittamisen ja
lähtökohdakseen palvelun periaatteen myös politiikassa, nykymenon
mukaisen komentelun ja uhon sekä nahkurinorsilla uhkailun sijaan.
Vaaliviestini voi kiteyttää lyhyesti. Suomi ei selviä pitkän
päälle nykymeiningillä.
Maa tarvitsee uuden ja fiksumman meiningin. Johdetaan tätä maata
ja sen yrityksiä ihmisiksi. Ei tessin pykälien ja EU:n direktiivien
voimalla. Niissä ei ole voimaa. Voima on ihmisissä. Otetaan
ihminen lähtökohdaksi, sen sijaan, että nyt kaiken lähtökohtana
ovat korporaatiot, valtakoneistot, jotka kuristavat kansalaisia.
Tästä ei selvitä joillakin työryhmänäpertelyillä, vaan koko
politiikka on arvioitava uudelleen mainitusta lähtökohdasta
käsin. Silloin monet pienet asiat alkavat ratkeilla, ja niiden
summana syntyy uudenlainen hyvinvointi.
Kaikkein keskeisin on työelämäsäännöstö, jossa työntekijä on
korotettava täysi-ikäiseksi ja -järkiseksi toimijaksi, joka
ei kaipaa nykymenon mukaista pakkopaitaa. Seppo Hautalan johtamistapa
sopii erinomaisen hyväksi esimerkiksi. Itsenäisyyspäivän aamuna
tuli Radio Suomesta Tapani Niemen toimittama erinomainen
ohjelma. Siinä kerrottiin, miten Kolarin kunnan syrjäkylillä
oli saatu apatia loppumaan identiteettitaloudeksi kutsutuin
keinoin. Siinä toimitaan yksittäisten ihmisten pienten ideoitten
ja paikallisen perinteen pohjalta. "Keskipisteessä on yritteliäs
ihminen", sanoi eräs haastateltava. Tämä on juuri oikea lähtökohta
kurssin muuttamiseksi, ja juuri tällaista toimintaa demarimeininki
on syvästi halveksinut.
Verotuksen kohdalla taas lähtökohdaksi on otettava sen seikan
tarkastelu, miten verotus ja erityisesti progressio vaikuttaa
kansalaisen motivaatioon ponnistella itsensä kehittämiseksi,
hänen henkiseen kasvuunsa. Kun keskustelin ensimmäisiä kertoja
asettumisesta ehdokkaaksi Vaasan vaalipiirissä, tuli vastaan
sellaisiakin käsityksiä, että mitä siellä ulkopuolinen, vantaalainen
tekee. VS-yhtiöiden kohdalla on kuitenkin kysymys niin suuresta
kansallisen mittaluokan asiasta, että sen suhteen kukaan suomalainen
ei voi olla ulkopuolinen. Tällaisesta yhteiskunnan johtamisesta
kärsivät kaikki kansalaiset ja koko maan talous. Se johtaa ennen
pitkää koko Suomen lailliseen murhaan, tosin laittomin lieveilmiöin.
Sitä paitsi tunnen myös Ilmajoella jonkinlaista henkistä kotipaikkatunnetta
sen vuoksi, että olen saanut Seppo Hautalalta niin monenlaisia
henkisiä eväitä, ei yksin yrityksen johtamisesta, josta aikoinaan
tein myös hänen lehtihaastattelunsa.
Sen sijaan en lainkaan ymmärrä sitä, että lähtee poliittisesta
kotipesästään lisävallan saamiseksi kauas toiseen ympäristöön.
Lipponen ja Jäätteenmäki ovat kyllä varmasti huipputaitavia
taikureita, kun he vielä jakamattomaan korttipakkaan käsin koskematta
ovat jo pelanneet pääministerin paikan itselleen. Oikea järjestys
on kuitenkin se, että korttipakka sotketaan ensin huolellisesti
ja te äänestäjät jaatte kortit uudelleen. Mediassa on kerrottu,
että täällä olisi jaossa vain vajaat 12.000 Jäätteenmäen ääntä.
Tilastokeskukselta saamani tiedon mukaan jaossa on kuitenkin
noin 366.000 ääntä. Jokainen niistä on yhtä arvokas.
Taikurin taitoja arvoisat pääministerikisailijat kyllä tarvitsevatkin,
jos he aikovat ay-liikkeen keinoin työttömyyden johonkin tiettyyn
prosenttiin "painaa", kuten molemmat ovat samasanaisesti uhonneet.
Näitä keinoja Metallityöväen Liiton entinen tutkija Kimmo
Kevätsalo nimittää muutaman vuoden takaisessa väitöskirjassaan
epäluottamuksen uusintamiseksi. Se on varsinaista sontaluukkutouhua.
Siinä on aina perimmäisenä motiivina ay-liikkeen valta-aseman
säilyttäminen.
Mielestäni ei edes pitäisi hokea mitään yrittäjyydestä, jos
on nähdyllä tavalla jättänyt yrittäjän perheen oikeudellisesti
heitteille. Eikä yrittäjäjärjestön johdossa pitäisi sietää miestä,
joka on tehnyt saman tempun sen oman entisen jäsenen perheelle.
Ja sen lisäksi soluttanut järjestön demarimeininkiin sopeuttavalla
suunnittelupäälliköllä. Tarkoittavatko molemmat yrittäjyyttä
hokiessaan, että näin asioiden kuuluukin mennä. Kun hoitaa yrityksensä
taitavasti ja huipputasolle, niin yritys tuhotaan ja perhekin
saa vielä turhaan kärsiä vuosikymmeniä. Eikä kukaan välitä mitään.
Tätä esimerkkiäkö houkutellaan seuraamaan? Tämä nykymeiningin
mukainen yrittäjyyden "edistäminenkö" heitä tyydyttää? Olisi
paljon uskottavampaa tehdä edes jotakin kotinurkilla olevan
ammottavan vääryyden hoitamiseksi, sen sijaan että riekkuu sinänsä
nykymenosta paljon puhuvan Soneran johtamisnäytteen ympärillä.
Puheenjohtaja Jäätteenmäki sanoo ohjelmapuheenvuorossaan Suomenmaassa
26.11.02: "Me emme voi hyväksyä ihmisten jättämistä heitteille."
Tämä ei selvästikään koske Hautalan perhettä.
* * *
Kun
kaikki luurangot tulevat kaapista aikanaan esille, lienee parasta
heti aluksi tunnustaa sekin hirmuinen asia, että sukujuureni
ovat Savossa. Ja Etelä-Pohjanmaalla on sanonta, jonka mukaan
savolaisuus ei ole synti, mutta iso häpiä. Mielestäni se ei
kuitenkaan ole yhtä suuri häpeä kuin se, että eteläpohjalaiset
kansanedustajat eivät ole tehneet edes VS-konkurssipesien suhteen
mitään kahteenkymmeneen vuoteen. Ajattelin myös, että ehkä samalla
voitaisiin heimosodatkin lopettaa. Kaikkien suomalaisten on
nyt yhdistettävä voimansa, jos aiotaan pelastaa Suomi kotimaisten
ja ulkomaisten koneistojen kuristukselta. Ja vielä on lieventävänä
asianhaarana, että minulla on kaksi puoleksi eteläpohjalaista
poikaa.
Viime aikoina on valiteltu vaaliosanoton alhaisuutta. Mitä ihmettelemistä
siinä on, kun valtapuolueet kilpailevat samankaltaisuudella
ja sillä, kuka kumartaa syvimmälle SAK:ta, kuten jopa Helsingin
Sanomat totesi keskustan puheenjohtajavaalista. Vain pääministerin
persoonasta mukamas kilvoitellaan, kumpi on söpömpi. Tietenkin
tästä syntyy kuva, ettei yhdellä äänellä ole merkitystä. Onneksi
asia on toisin. Muutamat ovensuukyselyni osoittavat, että äänestäjä
viipyy äänestyskopissa yleensä vähintään puoli minuuttia. Tuon
puolen minuutin ajan hänellä on valtaa enemmän kuin SAK:lla.
Tämä johtuu siitä, että, kuten Oi maamme -kirjassa kerron, SAK:lla
ei ole äänioikeutta. Talouselämässä 20.9.02 tosin kerrotaan
SAK:n puheenjohtajalla Lauri Ihalaisella olevan miljoona
ääntä, mutta se on pötyä. Kyllä Ihalaisellakin on vain yksi
ääni. VS-yhtiöiden toimintatavasta saa ohjenuoran myös politiikkaan.
Kun viime maaliskuussa teimme Bjarne Kalliksen kanssa
esisopimuksen lähtemisestäni mukaan, annoin lehdistötiedotteen,
jossa sanoin VS-yhtöiden ohella syyksi sen, että tätä maata
johdetaan sekä epäkristillisesti että epädemokraattisesti.
Sitten Laillisen murhan uusintapainoksen julkistamistilaisuudessa
viime kuussa Ilmajoella pyysin täällä Hautalan tueksi nousseen
kansanliikkeen aktiivia Tapio Mäki-Rautilaa kertomaan,
kuinka siihen saattoi parissa päivässä kertyä yli 2.500 nimeä.
Hän mainitsi syynä paitsi koetun vääryyden, myös sen, että "VS-yhtiöt
olivat toiminnallaan voittaneet ihmisten sydämet puolelleen".
Siinä se on. Kyllä siinä muu ihminen sitten tulee mukana, jopa
rahakukkaro ja kynäkin äänestyskopissa.
Hyvät kuulijat!
Olen ilmoittautunut palvelukseenne ja olen käytettävissänne,
jos haluatte muutosta nykymeininkiin. Siihen tarvitaan vain
numero, jonka saamme myöhemmin. Äänestys on salainen, joten
ei siinä mikään hallituspaikka vaarannu. Niitä, jotka tahtovat
nykymenon jatkuvan ja jomman kumman söpöläisen pääministeriksi
sitä varmistamaan, jää kyllä vielä varmasti ihan riittävästi.
Kiitän kristillisdemokraattista puoluetta siitä, että se on
tarjonnut tähän tilaisuuden, ja Ilmajoen paikallisosastoa hyvästä
yhteistoiminnasta järjestelyissä.
Kaikkihan me tunnemme hokeman, että kun savolainen puhuu, vastuu
siirtyy kuulijoille. Sekin on nykymenon mukaisen komentosiltaväen
hämäystä. Sillä he haluavat sanoa, että vastuu muka heidän puhuessaan
olisi puhujan pöydän takana. Sisäpiiritietona voin kertoa, että
ei se voi teille kuulijoille siirtyä, sillä siellä teidän puolellanne
se on aina ollut ja tulee nykymenolla aina olemaan. Ajatelkaapa
vain, kuinka moni mm. VS-yhtiöiden kaatoon osallistunut on kantanut
vastuuta? Kantamus on tainnut olla aika keveä. Ja jos täältä
Pohjanmaan kautta tulee riittävän selvä viesti, että jo riittää
nykymeno ja valta komentosillalla on vaihdettava, niin sitä
viestiä on varmasti pakko kuunnella myös valtakunnan valtakeskuksissa,
vaikka pääkallonpaikan kallojen ja korvien kovuusaste onkin
melkoista luokkaa.
Valtakunnan valta ja vastuu tästäkin ratkaisusta on teidän käsissänne,
arvoisat kansalaiset. On luontevaa aloittaa muutos ja vaihdos
täältä Ilmajoelta, nykymenon erään synkimmän muistomerkin ääreltä.
VS-yhtiöiden tueksi nousseen kansanliikkeen adressissa oli 2502
nimeä. Ei ole kohtuullista, tuskin edes sopivaa odottaa Seppo
Hautalan tuen ylittävää äänimäärää. Kyllä sillä pääsee ihan
kivasti alkuun.
Tiedote 11.1.03
JÄÄTTEENMÄEN
"VALOISAMPI VAIHTOEHTO" TOSI PIMEÄ
Keskustan puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen kuvalla markkinoima
"valoisampi vaihtoehto" on joko tosi pimeää tietämättömyyttä
tai sitten raakaa tahallista hämäystä.
Kun keskusta "takaa" tasa-arvon palkkoihin, se antaa takuun,
josta sillä ei ole vähäisintäkään mahdollisuutta vastata. "Komentosillan"
poliitikoilla ei yksinkertaisesti ole sellaisia keinoja, joilla
ne saisivat ihmisten arkisessa ympäristössä, "konehuoneessa",
aikaan nykyistä parempaa palkkatasa-arvoa. Pakkoon perustuvat
yritykst ovat sinänsä pimeää taantumusta ja saavat aikaan vain
sekaannusta.
Eikä työttömyyden poistaminen ole mahdollista, ellei yritteliästä
ihmistä ja kansalaista nosteta suurempaan arvoon kuin ay-liike
ja vapauteta ay-liikkeen sekä demarimeiningin pakkopaidasta.
Ay-liikkeen kylkeen liimautuneella Jäätteenmäellä ei näin ollen
ole mitään todellisia keinoja työttömyyden poistamiseen.
Myös yrittäjyyden suosiminen on tyhjää puhetta Jäätteenmäeltä,
joka jätti oloissamme ainutlaatuisen konnantyön kohteeksi joutuneen
eteläpohjalaisen yrittäjän Seppo Hautalan perheen sekä oikeusministerinä
että kansanedustajana heitteille ja lähti Keski-suomalaisen
sanoin "Helsingin valoihin", hakemaan itselleen valoisampaa
vaihtoehtoa.
Tiedote
22.1.03
STASI
-MEININKI JYTÄÄ - VAALEISSAKIN?
Poliittisen
historian professori Seppo Hentilä kertoi viime viikonvaihteen
seminaaraissa, että kaikkien puolueiden poliitikoilla oli yhteyksiä
DDR:ään kristillisiä ja SMP:tä lukuunottamatta. "Joukossamme
vaeltaa iso joukko Stasin ja KGB:n 'agentteja' , jotka itse
ovat tietämättömiä asiasta", hän sanoi. Suomea pidettiin länsimaiden
heikoimpana lenkkinä.
Stasilainen perinne painaakin Suomea ja sen valtapuolueita edelleen
raskaana sekä ulko- että sisäpolitiikassa. DDR-läisin menetelmin
kaadettiin sosialidemokraattien toimesta myös ilmajokelaiset
VS-yhtiöt, joiden konkurssi on ehkä stasilaisen kautemme surullisin
muistomerkki.
Kauniita
puheita yrittäjyydestä pitävät muut vanhat Stasi-puolueet ovat
osallistuneet muistomerkin vaalimiseen olemalla sormellakaan
koskematta asiaan, vaikka konkurssipesiä on pidetty selvittämättöminä
yli kaksikymmentä vuotta, minkä ajan 1200 työntekijää työllistäneen
yrittäjän perhe on joutunut olemaan vailla heille kuuluvia varoja.
Niinkuin DDR Suomikin on pinnalta oikein mallivaltio, mutta
pinnan alla on samalla tavoin dopingin lisäksi paljon muutakin
mätää, jonka julkituloa varjellaan huolellisesti konsensuksen
nimissä.
On
hyvin luonnollista, että pääministeri Lipponen kehottaa "vastuullisuuteen"
asiassa vaalien alla. Kenen pitäisi olla vastuullinen ja kelle?
Pitäisikö pohjalaisten äänestäjien tuntea vastuullisuutta tämän
taloushistoriamme suurimman konnantyön toimeenpanijoita kohtaan?
Joka tapauksessa keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki
noudatti Lipposen ohjetta Huomenta Suomi -lähetyksessä ja osoitti
asiassa tämälleen yhtä suurta "vastuullisuutta" kuin VS-asiassakin,
toisin sanoen karttoi sitä yhtä huolellisesti.
Myös
DDR:ää hallitsi yksi puoluea, jonka johtaja tiedettiin pääministeriksi
jo ennen vaaleja. Vaalien aikaan johtaja rauhoitti isällisesti
kansalaiset suhtautumaan niihin vastullisesti. Tuttua meininkiä!
Tiedote 16.2.03
VASEMMISTON YRITYSVIHAMIELISYYS NOUSEE VAALEISSA PINTAAN
Vaalien alla on jälleen vannottu yrittäjyyden olevan sekä talouden
että työllisyyden kannalta avainasemassa. Jo aiemmin siitä on
puhunut mm. presidentti Tarja Halonen ja viime aikoina puheisiin
on yhtynyt myös pääministeri Paavo Lipponen.
Paljon ei kuitenkaan tarvitse tätä pintakoreutta raapaista,
kun esiin putkahtaa vasemmiston aito kauna yritystoimintaa kohtaan.
Näin kävi mm. Akavan paneelikeskustelussa Vaasassa 15.2. Sekä
vasemmistoliiton ehdokas Stefan Håkans että SDP:n Miapetra Kumpula
julistivat ay-liikkeen tutkijoiden väitteitä Suomen heikosta
irtisanomissuojasta ja irtisanomisista hyvin kevein perustein.
Tämä on heidän mukaansa saatava seuraavan eduskunnan aikana
kuriin entistä ankarammilla laeilla. Vihreiden ehdokas myötäili
näitä näkemyksiä. Niin kauan kuin tämä negatiivinen yritys-
ja ihmiskäsitys sekä halu panna se kuriin hallitsee Suomea,
ei ole toivoa työllisyyden pysyvästä parantumisesta. Juuri sillä
työttömyys on saatu aikaan. On suorastaan ihme, ettei yrittäjävajaus
ole näissä oloissa nykyistä suurempi.
Ns. pätkätöiden lisääntyminen johtuu juuri tiukasta irtisanomissuojasta.
Nyt SDP ilmoittaa vaaliohjelmassaan vähentävänsä pätkätöiden
määrää. Tuolla yritysvihamielisellä asenteellaan he varmasti
onnistuvat siinä. Vasemmiston opeilla Suomessa ei ennen pitkää
ole töitä pätkääkään
Tiedote
20.6.03
KEPUN
OMAT HURU-UKOT KAIVOIVAT JÄÄTTEENMÄKI-KUOPAN PUOLUEELLE
Anneli
Jäätteenmäen seikkailun päättymisessä politiikan Tervanevalla
loogisesti väistämättömään loppuunsa oli yllättävää vain nopeus.
Tämä oli kuitenkin hyvä, että vältyttiin enemmiltä vahingoilta.
Kun uusi hallitus ilmeisesti kuitenkin rakennetaan hänen kokoon
kyhäämällään mädällä ohjelmalla ja hallituspohjalla, ei uudenkaan
hallituksen ennuste ole paljoakaan valoisampi.
Lopputuloksesta lankeaa suuri "kunnia" puolueen kahdelle keskenään
sankariteoista kilpailevalle mediaministerille ja päätoimittajalle,
Ilkan Kari Hokkaselle ja Keskisuomalaisen Erkki Laatikaiselle.
Näiden Jäätteenmäkeen hurmaantuneiden vanhojen herrojen kepun
kenttään puhaltaman hurmoksen voimalla Jäätteenmäki huudettiin
puolueen puheenjohtajaksi.
Nämä
huru-ukot eivät olleet oivaltaneet, että politiikan tätimafian
kulta-aika oli jo ohi, kun se oli alkanut murentua huipulta
lähtien puhemies Riitta Uosukaisen jouduttua luopumaan hänen
kuplansa puhjettua. Enää ei voi pelkän "naiseuden" suojassa
toimia kuinka härskisti tahansa.
Herroja ei huolettanut se, että Jäätteenmäki ei todellisuudessa
edustanut keskustalaisia arvoja, vaan paistatellessaan SAK:n
entisen lakimiehen Tarja Halosen kanssa käsikkäin he olivat
kaikin puolin kuin kaksi marjaa. Hokkanen julisti jo helmikuussa,
että "Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta ehdottomasti tärkein
ajankohtainen hanke on saada maahan eteläpohjalainen pääministeri".
"Hanke" onnistui. Eteläpohjalainen pääministeri tuli ja meni.
Onko nyt siis jo eteläpohjalainen tulevaisuuskin menneisyyttä?
Katastrofista kirjoittaessaan molemmat päätoimittajat puhuvat
omassa asiassaan.
Läksin
sitoutumattomana ehdokkaana vaaleihin Etelä-Pohjanmaalla eräänä
tarkoituksena haastaa Jäätteenmäki hänen kuplansa ja kaksinaamaisuutensa
paljastamiseksi erityisesti työttömyyden ja VS-yhtiöiden osalta.
Mutta tästä tiedon saatuaan hän vastoin aiempia puheitaan muistikin,
että hänen aviomiehensä on paljasjalkainen helsinkiläinen.
Ei
asia tosin muutenkaan olisi onnistunut tuossa hurahtaneessa
mediailmapiirissä, ei ainakaan ilman moninkertaisia ilmoittelurahoja.
Sääli
kepua ja sääli Suomea. Kepu olisi ansainnut sen arvoihin rehellisesti
uskovan puheenjohtajan, tarjolla olisi ollut. Ja Suomi olisi
ansainnut paremmat vaalit ja paremman hallituksen. Porvarillinen
politiikka rämpii pohjattomassa suossa.
Jäätteenmäki
on tehnyt omat johtopäätöksensä pakon edessä. Aikovatko ministerit
Hokkanen ja Laatikainen tehdä joitakin johtopäätöksiä? Vaikkapa
journalistin vastuusta sekä journalismin ja politiikan sotkemisesta
keskenään.
Kauko
Parkkinen Valtiot.maist., oikeust.kand. sitoutumaton ehdokas
Vaasan vaalipiirissä viime vaaleissa
www.kauko-kustannus.fi
-
nettisivut sisältävät mm. kolumnikokoelman LäysSäkkeitä (J:mäen
"vaaliohjelmien" kunniaksi, 14 euroa postikuluineen), jonka
luettuaan oitis oivaltaa tapahtuneen väistämättömyyden
YHTEYSTIEDOT
Lummepolku 2 D
01300 Vantaa
puh: (09) 823 7795
Fax: (09) 873 2187
Sähköposti: kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi